Kiitos että olet varannut ajan vauvakuvaukseen, aivan ihana päästä ikusitamaan teidän perheelle muistot tuosta tärkeästä ajasta. Minä olen Susanna, kahden pojan äiti ja avovaimo sekä valokuvaaja täydestä rakkaudesta lajiin. Minulla on kokemus vastasyntyneiden valokuvaamisesta jo 8 vuoden ajalta. Kuvaan pääasiassa vain lapsia ja perheitä, koska rakastan sitä, täydestä sydämestäni. Kuvaustyylini sekä studion sisustus on rennon boheemi, rakastan lämpimiä sävyjä! Sen lisäksi että kuvissa näkyy boheemi studioni, kuvaan lisäksi myös hyvin hillittyjä ja ajattomia kuvia vauvasta valkoisella taustalla.
Tavoitteeni on ikuistaa teille kuviksi tuo aika, joka on vain silmänräpäys elämässänne. Ikustaa teidän halittelua ja sylittelä, pienen vauvan nuuskuttelua ja aitoa onnea, jotta pääsette palaamaan niihin hetkiin kuvia selaillessa milloin tahansa.
-
Kuvaukseen tulee varata aikaa 3 tuntia, ja kuvaus edetään aina vauvan ehdoilla, sillä lapsen turvallisuus ja hyvinvointi on tärkeintä! Kuvausaika on pitkä sen vuoksi, että kuvaukset tehdään mahdollisimman kiireettömästi ja aikaa varataan normaalia enemmän myös sen vuoksi, että vauva voi syödä ja sylitellä aina silloin kun siihen on tarve.
Vauvojen käsittely on minulle tuttua ja olen hoitanut vauvoja jo ihan pienestä tytöstä saakka. Olen perehtynyt vauvojen käsittelyyn ja turvallisuus on minulle kaikki kaikessa. Kuvaustila lämmitetään aina ennen vauvan kuvausta, jotta pienellä on hyvä ja lämmin olla ja käsittelen vauvoja kirjaimellisestikin aina silkkihansikkain.
Minulta löytyy laajalti erilaista rekvisiittaa erilaisista myssyistä ja asusteista aina pääkoristeisiin, jotka ovat kaikki valmistettu vastasyntyneiden valokuvausta varten. Laajasta rekvisiittavarastostani löytyy myös erilaisia koreja, vilttejä ja peittoja, joihin vauvan voi kauniisti asetella. Mikäli sinulla on jotakin omaa rekvisiittaa kuvausta varten, älä epäröi ottaa sitä mukaan.
- Pyri syöttämään pikkuinen juuri ennen kuvausta, jolloin saadaan taattua levolliset ja uniset kuvaukset. Tavoitteena olisi tarjota pienelle masu pullolleen maitoa, jolloin saamme hänet tyytyväiseksi kuvausten ajaksi, tai ainakin aluksi :)
- Koittakaa pitää vauvaa hereillä mahdollisuuksien mukaan ennen kuvausten alkamista. Kylpekää ja seurustelkaa, tällä takaamme uneliaat kuvaukset ja minun täydellisen keskittymisen valokuvaukseen.
- Kuvaukseen tullessanne pukekaa vauvalle päälle kuvaukseen sopiva neutraalin sävyinen (valkoinen, beige, ruskea) body.
- Ota vauvalle mukaan harsoja, vaippoja, tutti, maitopullo sekä itsellesi juotavaa.
Vauvavatsa ja odotuksen tuomat suuret tunteet, ikuistetaan ne muistoksi.
Sisältää n. tunnin kuvausajan, laajan rekvisiittavaraston käytön, luonnokset (50-70) salasanalla suojatussa nettigalleriassa, joista ostetaan kuvatuotteet erillisen hinnaston mukaisesti.
Perhekuvaus studiolla tai lokaatiossa.
Sisältää n. tunnin kuvausajan, laajan rekvisiittavaraston käytön, luonnokset (50-70) salasanalla suojatussa nettigalleriassa, joista ostetaan kuvatuotteet erillisen hinnaston mukaisesti.
Valokuvaukseen on hyvä tulla rennoin ja avoimin mielin. Jokainen kuvaus etenee omalla painollaan ja sen mukaan mitä kukin lapsi on valmis vastaanottamaan. Vanhempien läsnäolo lapsikuvauksissa on tärkeää, mutta toivon kuitenkin että annatte minulle tilaa työskentelyyn ja kuuntelette neuvojani.
Lapset jännittävät kuvausta samaan tapaan kuin aikuisetkin, joten puhu etukäteen heille rauhallisesta leikkihetkestä kuvaajan kanssa. Kerro heille että kuvauksessa hassutellaan, halataan ja pussaillaan yhdessä. Kerro myös heille miten tärkeitä he ovat ja kuinka ihanaa olisi saada
yhteisiä kuvia heidän kanssaan.
Älä aseta liikoja vaatimuksia isommille sisaruksille. Jos lapsia kovasti kehotetaan olemaan kiltisti kuvauksissa, se voi luoda liikaa paineita ja pahimmillaan purkautua kuvaustilanteessa. En suosittele puhumaan ennen kuvausta palkinnoista, se kortti voidaan sitten käyttää vasta kuvaushetkellä :)
Te olette peili lapsille, jos jännitätte, myös lapset jännittävät. Pysykää kuvauksessa kärsivällisenä, hyväntuulisena ja rentona, sillä lapsi aistii ja peilaa ilmapiiriään. Kuten me kaikki vanhemmat tiedämme, kaikki ei välttämättä aina mene odotetusti :) Tulkaa siis avoimin ja rennoin mielin ja annetaan tilanteen edetä omalla painollaan ilman stressiä.
Vauvavatsa ja odotuksen tuomat suuret tunteet, ikuistetaan ne muistoksi.
Sisältää n. tunnin kuvausajan, laajan rekvisiittavaraston käytön, luonnokset (50-70) salasanalla suojatussa nettigalleriassa, joista ostetaan kuvatuotteet erillisen hinnaston mukaisesti.
Perhekuvaus studiolla tai lokaatiossa.
Sisältää n. tunnin kuvausajan, laajan rekvisiittavaraston käytön, luonnokset (50-70) salasanalla suojatussa nettigalleriassa, joista ostetaan kuvatuotteet erillisen hinnaston mukaisesti.
Vaatetus on hyvin olennainen osa valokuvausta. Voit ottaa kuvaukseen mukaan erilaisia asukokonaisuuksia tai lainata minun lainarekistä sinulle sopivia asuja.
Kuvaustyylini on rennon boheemi lämpöisine sävyineen ja teidän pukeutuminen on iso osa toimivaa lopputulosta.
Suosittelen tyylillisesti pitsiä ja pellavaa ja neutraaleja ja luonnonläheisiä sävyjä, mutta toki oman makusi mukaan valitset juuri sellaisia mitkä itseäsi miellyttävät ja joissa on hyvä olla. Jotta vältetään "liiallinen" harmonia, sitä voisi rikkoa vaikka siten että jollekin laittaa satiinia tai ruutuja, mutta ei monelle, jottei kokonaisuudesta tule levoton.
Perhe- ja sisaruskuvia varten huomioikaa vaatetus kaikkien osallistujien osalta, jonka tulisi olla mahdollisimman kevyt, yhtenäinen ja neutraali. Suosittelen yksinkertaisia sävyjä jotka, sointuvat yhteen, mutta välttäkää samistelua.
Studioltani löytyy lainavaaterekki, josta löytyy äideille ja perheen pieniemmille lapsille asuja, jotka edustavat parhaiten tyyliäni.
Alta löydät muutamia ispiksiä väripaletteihin, joiden värit sointuvat hyvin yhteen ja joita suosittelen yhdistelemään keskenään.
Vauvavatsa ja odotuksen tuomat suuret tunteet, ikuistetaan ne muistoksi.
Sisältää n. tunnin kuvausajan, laajan rekvisiittavaraston käytön, luonnokset (50-70) salasanalla suojatussa nettigalleriassa, joista ostetaan kuvatuotteet erillisen hinnaston mukaisesti.
Perhekuvaus studiolla tai lokaatiossa.
Sisältää n. tunnin kuvausajan, laajan rekvisiittavaraston käytön, luonnokset (50-70) salasanalla suojatussa nettigalleriassa, joista ostetaan kuvatuotteet erillisen hinnaston mukaisesti.
Olen kerännyt Pinterestiin esimerkkejä asuista. Pinterestistä löydät myös gallerian, joka sisältää studioni lainarekin asuja. Galleriassa on tällä hetkellä vain murto-osa asuista ja päivitän kuvia jatkuvasti. Inspiraatiota pukeutumiseen löydät tästä.
Studiollani on lisäksi lainavaaterekki, josta löytyy yli 30 lainamekkoa äideille, erilaisia rompereita, mekkoja ja bloomerseja pieniemmille lapsille sekä muutamia t-paitoja sekä kauluspaitoja iseille. Rekki elää jatkuvasti, jonka vuoksi en pysty 100% lupaamaan että jokin tietty asu on studiolla kuvauspäivänänne. Mikäli sinulla on jokin lempiasu, jonka toivot olevan studiolla kuvauspäivänä, laitathan siitä viestiä niin osaan varautua, ettei käy niin että toivomasi mekko on vaikka pesulassa kuvauspäivänäsi.
Lainavaaterekki sisältää asuja, jotka edustavat parhaiten tyyliäni, pitsiä, pellavaa, luonnonläheisiä sävyjä ja tekstuuria.
Tästä pääset kurkkaamaan valikoimaan.