MENU

SUSANNA HYNYNEN

Lämpimästi tervetuloa, ihanaa että piipahdit sivuillani

Minä olen Susanna, kahden pojan onnellinen äiti ja intohimoinen valokuvaaja. Rakastan lapsia ja olen eniten mukavuusalueellani lapsia kuvatessa.

Kuvaustyylini on rennon boheemi, lämmin, aito ja tunnelmallinen. Kuvaan pääasiassa luonnonvalolla, sillä rakastan sen luomaa pehmeyttä kuvattavan iholla sekä kuvaustaustassa. Studioni olen sisustanut boheemille brandilleni uskollisesti, jopa hieman kodinomaisesti kuitenkin jokaisen yksityiskohdan tarkasti miettien.

Olen keskittynyt erityisesti vastasyntyneiden valokuvaukseen sekä lapsi- ja perhekuvaukseen. Äitinä lapsi- ja perhekuvat ovat lähimpänä sydäntäni ja ymmärrän niiden tärkeyden. Lasten synnyttyä aika kiitää ohi aivan liian nopeasti, eikä vähiltä unilta tai arjen kiireiltä aina osaa pysähtyä nauttimaan jokaisesta hetkestä. Sitä varten minä olen, minä taltioin sinulle ne hetket ja ne tunteet, jotka ovat sinulle arvokkainta.

Valokuvaan pääosin Etelä-Suomen alueella sekä studiollani Helsingin Metsälässä. Työskentelen valokuvauksen ohessa ammattilaisvalokuvaajia palvelevassa erikoisliikkessä, jonka vuoksi kuvausajat painottuvat pääsääntöisesti viikonlopuille.

Valokuvaus merkitsee minulle jatkuvaa oppimisprosessia ja yrittäjänä toimiminen vastuuta, mutta myös paljon vapautta tehdä asioita omalla tavalla.

Haluan luoda ikuisia muistoja ja pysäyttää kuviin tärkeiden hetkien lisäksi tunteita teidän yhteisistä hetkistä, teidän aarteistanne.