Joulukortti

Rakastan joulua ja joulukortteja! Meillä ei ole pariin vuoteen askarreltu joulukortteja, sillä se on minulle hyvä aika toteuttaa ideoitani valokuvauksen saralla.

Kerrankin olin ajoissa liikenteessä ja ideoinnin aloitin jouluihmisenä jo lokakuun puolella :) En halunnut perinteistä joulukuvaa, jossa lapsosella olisi punainen tonttulakki tai tonttupuku, vaan jotakin samantyylistä, mutta kuitenkin nykyaikaista ja ajatonta.

Tätini Teija on maailman paras neuloja ja tilasin häneltä pojalleni harmaan tonttuhatun sekä saman sävyiset villasukat. Punaharmaan jumpsuitin tilasin Cartersilta. Jumpsuit on jouluinen, mutta myös monikäyttöinen asu käytettäväksi muunakin ajankohtana.

Minulla on aina suuri hankaluus päättää minkä kuvan laittaisin kortteihin, joten suunnittelun etukäteen korttipohjan useammalle kuvalle :) Kuvien asettelun ja viimeistelyn jälkeen painatin kortit minted.comista.  Kortit painettiin laadukkaalle kartongille ja viimeistelin be merry.-teksti kultafoliopainatuksella.

Vaikka Minted sijaitsee Californiassa, kortit saapuivat perille 10 päivässä. Syy miksi tilasin kortit Mintedista on se, että olen saanut heiltä aina parhainta laatua ja palvelua. Yhteistyömme kyseisen painofirman kanssa sai alkunsa pari vuotta sitten, kun sain asiakkaaltani kuvistani painetun ristiäiskortin minted-comin leimalla. Sen jälkeen olen tilannut kaikki korttini heiltä.

Ohessa kuvia joulukorttia varten ja alta löydät lopputuloksen

 

Alla valmis kortti, mitä pidät?

 

joulukortti

Add a comment...

Your email is never published or shared. Required fields are marked *

Tervetuloa Blogiini

Valokuvaaja Susanna Hynynen. 30-vuotias, 2-vuotiaan pojan äiti, lapsirakas työnarkomaani.

Blogi sisältää tarinoita valokuvauskeikkojen takaa sekä laajoja kuvagallerioita yksittäisistä kuvauskeikoista.

Ethän kopioi kuviani luvatta.

Categories