Vihdoin saan kertoa sen teille..

Olen pitänyt sisälläni salaisuutta pitkän aikaa, niin hurjan vaikeaa, sillä olen halunnut kertoa tästä kaikille jo toukokuusta lähtien! Tammikuussa saamme toisen lapsen, enkä malta odottaa häntä saapuvaksi.

Kiitollisena ja hieman haikeana kerronkin että ensivuonna en ehkä valokuvaa laisinkaan, sillä pyrin keskittymään olennaiseen eli vauvantuoksuun ja pienen tuhinan kuuntelemiseen ja niihin korvaamattomiin hetkiin, joita en saa enää koskaan takaisin.

Mitään en kuitenkaan voi sanoa varmaksi, sillä näin ajattelin edelliselläkin kerralla, ja kas kummaa kamera ajuttautui kaulaani jo alta aikayksikön :D En siis osaa sanoa mitä ensi vuosi tuo valokuvauksen puolesta tullessaan, ehkä ei mitään, ehkä uusia tuulia ehkä täysin uusi konsepti yrittäjyyteen.. Pidät ovet ja mielen avoinna ja palaan asiaan heti kun ajatukset selkiytyvät.

Syksy on buukattu kuvausten osalta täyteen ja äitiyslomalle tulen näillä näkymin jäämään joulukuun alusta alkaen <3

Pullein terveisin
Susanna

Kuvat: Rene Garmider

no comments
Add a comment...

Your email is never published or shared. Required fields are marked *

Tervetuloa Blogiini

Valokuvaaja Susanna Hynynen. 30-vuotias, 2-vuotiaan pojan äiti, lapsirakas työnarkomaani.

Blogi sisältää tarinoita valokuvauskeikkojen takaa sekä laajoja kuvagallerioita yksittäisistä kuvauskeikoista.

Ethän kopioi kuviani luvatta.

Categories