LAINAVAATEREKKINI

– sinulle, joka haluat saapua kuvaukseen ilman stressiä

Kuvauspäivä ei saisi olla suoritus.
Sen pitäisi tuntua kevyeltä, kauniilta ja omalta.

Siksi loin lainavaaterekin.
Sen tarkoitus on poistaa yksi yleisimmistä huolista ennen kuvausta – “mitä ihmettä mä puen päälle?”.

Olen kuvannut perheitä ja äitejä yli kahdentoista vuoden ajan. Sinä aikana olen nähnyt, miten usein kuvauspäivään liittyy pieni jännitys ja kiire. Halusin tehdä siitä helpompaa ja samalla vastuullisempaa.

En halua, että kukaan ostaa kuvausta varten mitään turhaa.
Haluan, että voit tulla kuvaukseen juuri sellaisena kuin olet, ja pukea päällesi jotain, joka saa sut tuntemaan olosi hyväksi, ilman ylimääräistä stressiä, kulutusta tai harkitsemattomia hankintoja.

Miksi loin tämän rekin teille

Varaa kuvaus

Rekistä löytyy yli 50 erilaista mekkoa, kokohaitarissa XS–XXL.
Mukana on yksinkertaisen kauniita malleja, pellavaa, puuvillaa, ja uniikkeja, jopa 800 euron käsin tehtyjä kierrätyspitsimekkoja.

Rekistä löytyy asuja muös lapsille (pääasiassa koosa 1-4v) sekä joitakin paitoja iseille.

Jokainen vaate on valittu ajatuksella, ne laskeutuvat kauniisti ja saavat sut tuntemaan olosi kauniiksi. Osa on näyttäviä, osa hillittyjä. Mutta kaikki on hankittu vain yhtä tarkoitusta varten: että kuvassa olisi sinusta se puoli, joka usein arjessa jää piiloon.

Mekot eivät ole vain vaatteita. Ne ovat osa tarinaa, joka kerrotaan kuvassa.

Lainavaaterekki on kaikille, jotka haluavat tulla kuvaukseen ilman vaatehuolia.

Se on äideille, jotka haluavat tuntea olonsa kauniiksi arjen keskellä.
Se on naisille, jotka kaipaavat hetken aikaa itselleen.
Se on perheille, jotka haluavat harmonisen kokonaisuuden kuviinsa ilman stressiä pukeutumisesta.


Mitä rekki sisältää ja kenelle se on tarkoitettu

Tule kuvaukseen ilman stressiä – ja anna minun huolehtia yksityiskohdista.
Varaa oma kuvausaikasi ja löydä se tunne, kun saat vain olla.

02/03

Hinta koostuu kahdesta osata, valokuvausmaksusta sekä digikuvista. 

Sisältää:
- valmistautumisopas
- äidin sekä perheen kuvauksen (äidin ollessa n. 30-36 raskausviikolla)
- kuvausaika n. 1-1,5h tuntia
- laajan rekvisiittavaraston käytön
- luonnokset (50-70) salasanalla suojatussa nettigalleriassa, joista voitte ostaa valitsemanne kuvat, kurkkaa hinnasto alta
- kuvausmaksun voi maksaa useassa osassa


odotuskuvaus  | KUVAUSMAKSU 199€

03/03

Hinta koostuu kahdesta osata, valokuvausmaksusta sekä digikuvista. 

Sisältää:
- valmistautumisopas
- kuvausaika n.1-1,5 tuntia lokaatiossa kesäaikaan (toukokuu-lokakuu)
- laajan rekvisiittavaraston käytön
- luonnokset (50-70) salasanalla suojatussa nettigalleriassa, joista ostetaan kuvatuotteet, kurkkaa hinnasto alta
- kuvausmaksun voi maksaa useassa osassa

perheet lokaatiossa | KUVAUSMAKSU 229€

tutustu lainavaatteisiin

etusivulle

Sovitaan kuvausaika valmiiksi, jonka jälkeen autan sinua löytämään juuri sinulle/teidän perheelle sopivan vaatekokonaisuuden.

Voit tulla sovittamaan ennen kuvausta tai valita suosikkisi rekin kuvien perusteella.
Minä huolehdin loput – höyrytän, silitän ja varmistan, että kaikki on valmiina kuvauspäivänä.

Sinä voit keskittyä hetkeen.

Valokuvaus on minulle tapa vangita elämän tärkeimmät ja ainutlaatuiset hetket rakkampienne kanssa. Kuviin haluan tallentaa hymyn jokaisen perheenjäsenen kasvoilla, katseet, jotka kertovat tuhansia tarinoita, ja sydämelliset halaukset, jotka kertovat rakkauden voimasta. Jokainen kuva on aarre, joka säilyttää perheen tarinan elämänvarrella.

Haluan vangita nämä merkitykselliset hetket ikuisiksi muistoiksi, jotta voitte palata niihin aina uudelleen.

Varaa kuvaus